Parajudo
|
|
Judoseura Sakurassa toimii yksi parajudon (entinen sovellettu) ryhmä, joka harjoittelee aikuisten ryhmän mukana . Ryhmässä harjoittelevat aloittelijat sekä kokeneemmat judokat yhdessä muiden aikuistryhmäläisten kanssa.
Judoseura Sakuran parajudon ryhmä on Suomen pisimpään toiminut erityisjudoryhmä. Toiminnan Kuopiossa käynnisti vuonna 1993 Marita Kokkonen. Tuolloin perustetun ryhmän jäsenistä harjoittelee yhä aktiivisesti useita judokoita. Vuonna 1994 ryhmän vetovastuu siirtyi Päivi Ronkaselle. Vuodet 2005-2015 ryhmää veti Aku Seppänen ja syksystä 2016 alkaen Jukka Koistinen.
Alunperin Sakuran erityisryhmä koostui yksinomaan kehitysvammaisista judokoista, mutta nykyään mukana on vaikka ketä. Kaikki judosta kiinnostuneet, jotka tuntevat tarvitsevansa erityistukea harjoittelussaan, ovat tervetulleita ryhmään. Tuen tarve voi johtua esimerkiksi oppimiseen ja ymmärtämiseen, keskittymiseen tai motoriikkaan liittyvistä haasteista. Harjoituksiin voi tarvittaessa tulla myös henkilökohtaisen avustajan kanssa.
Sakuran parajudon ryhmä on saavuttanut vuosien varrella paljon menestystä sekä kansallisilla että kansainvälisillä judotatameilla. Suurimmat saavutukset ovat Merja Eskelisen kultamitali Special Olympics -kilpailuissa Dublinissa vuonna 2003 ja Mikko Niskasen kultamitali Special Olympics -kilpailuissa Los Angelesissa vuonna 2015. Vuoden 2003 Special Olympics -kilpailuissa Teemu Heikkinen tuli pronssille. Vuoden 2007 Special Olympics -kilpailuissa Shanghaissa Sakuralaiset toivat Suomeen kolme mitalia, Teemu Heikkinen hopeaa, Merja Eskelinen ja Mikko Niskanen pronssia. Merja Eskelinen otteli pronssimitalin myös Special Olympics -kilpailuissa Los Angelesissa vuonna 2015. Jusa Jokiniemi voitti Euroopan mestaruuden vuonna 2018. Kilpailumenestyksen lisäksi urheilijamme ovat saaneet suorituksistaan myös merkittävää tunnustusta: SKLU (Suomen kehitysvammaisten liikunta ja urheilu) valitsi vuonna 2001 Vuoden Urheilijaksi Sakuran Teemu Heikkisen. Vuonna 2003 Suomen Judoliitto valitsi Merja Eskelisen Vuoden Harrastejudokaksi. Vuonna 2006 SKLU valitsi Mikko Niskasen Vuoden Judokaksi.
Kilpaileminen parajudossa ei ole kenellekään pakollista mutta kaikille mahdollista. Special Olympics -kilpailuihin voivat osallistua ainoastaan ne judokat, joilla on kehitysvammadiagnoosi, mutta muut kilpailut ovat kaikille avoimia. Parajudon leirejä järjestetään Suomessa keskimäärin kaksi kertaa vuodessa. Leireille on osallistuttu säännöllisesti myös Sakurasta. Kokeneemmat kilpailijat käyvät vuosittain lisäksi ulkomailla leireillä ja kisoissa.
Parajudon aloittamisesta kiinnostuneet ovat tervetulleita kokeilemaan lajia maksutta muutaman kerran. Parajudon ryhmään otetaan harrastajia syyskauden alussa, mikäli ryhmässä on tilaa. Ennen ensimmäisiin harjoituksiin saapumista kannattaa olla yhteydessä ryhmän vastuuvetäjään parhaimman kokeiluajankohdan sopimiseksi. Ryhmien ohjaajien kanssa voi myös keskustella tarkemmin judon aloittamiseen liittyvistä käytännöistä
Harjoitussuunnitelmat:
![]() | Sovellettukevät2023.pdf (98 kB) Harjoitusohjelma Kevät 2023 |
![]() | SovellettuSyksy2022.pdf (100 kB) Harjoitusohjelma Syksy 2022 |